
Palvelut

MAINOSKAMPANJA NÄYTTÖVERKOSTOON
Näyttömainontaa eurolla päivässä…
Yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa hallinnoimme Kuopiosta ja Jyväskylästä kymmenien mainosnäyttöjen verkostossa, jossa tavoitat potentiaalisen asiakkaan hetkenä, jolloin hän on altteimmillaan mainonnalle. Näytöt on sijoitettu paikkoihin, joissa asiakas lähtökohtaisesti pysähtyy asioidessaan yrityksissä eli esimerkiksi odotusauloihin tai oleskelutiloihin.
Näyttöpaikoissa vierailee päivittäin tuhansia ja kymmeniä tuhansia ihmisiä. Takaamme 10 sekunnin mainoksellesi vähintään 1 000 toistoa päivittäin, mutta keskiarvona jokainen mainos näkyy 2600 kertaa vuorokaudessa. Näyttöverkoston kautta et voi kohdentaa mainostusta tiettyyn asiakassegmenttiin, mutta tavoitat läpileikkauksen kaupungin asukkaista.
Olisitko sinä valmis maksamaan euron päivässä saadessasi mainoksesi pyörimään koko päiväksi esimerkiksi huoltoasemalle? Mainoskampanjamme maksavat kalleimmillaan euron päivässä yhtä paikkaa kohden, joten enää ei kannata miettiä vaan varaa oma kampanjasi!
Jäitkö kenties miettimään, miksi edes haluaisit näkyä esimerkiksi rengasliikkeessä? Mainonnan tehokkuus paranee toistoja lisäämällä, mutta myös yllätyksellisyydellä. Mikäli törmäät kuntosalin aulassa mainokseen herkullisesta hampurilaistarjouksesta, tekee se syvemmän muistijäljen. Somemainonnassa käytetään enemmän ja enemmän mainostenestoon sovelluksia, fyysiset mainoslehtiset on helppo heittää roskiin, mutta näyttömainonnan liike, värit sekä aktiivisuus kaappaavat huomion helposti huomaamattakin.

OSAKSI PAIKALLISTA NÄYTTÖVERKOSTOA
Yhdessä olemme enemmän
Vieraileeko yrityksesi tiloissa päivittäin runsaasti ihmisiä? Liity osaksi paikallisten yritysten välistä mainosverkostoa ja saat samalla omat mainoksesi myös verkoston muihin paikkoihin naurettavan halvalla eli jo lähtökohtaisesti kustannustehokkaista hinnoistamme leikataan kohdallasi jopa -75%.
Liittymällä mukaan asennamme kooltaan tilaasi sopivan etäohjattavan ammattinäytön, jossa pyörii sekä yrityksesi oma mainos että muiden asiakkaiden mainoksia. Luonnollisesti kilpailijoittesi mainoksia ei esitetä tiloissasi, jonka järjestelmämme varmistaa automaattisesti. Sopimuksesi sisältää luonnollisesti näkyvyyden mainoksellesi myös kaikissa muissa kaupunkisi Mainosvirran hallinnoimissa näytöissä. Osana näyttöverkostoamme pääset mainostamaan tuotteitasi ja palveluitasi alkaen 60 €/kk hintaan!
INFONÄYTÖT JOKAISEEN TARPEESEEN
DIY, AVAIMET KÄTEEN TAI ALL INCLUSIVE-palveluna
Toteutamme infonäyttöpalvelut täysin tarpeesi mukaan. Voit rakentaa toteutuksen itse hankkimalla meiltä esimerkiksi pelkän ohjelmiston tai näytöt. Voimme vaihtoehtoisesti tarjota toteutuksen ”avaimet käteen” käyttövalmiina, tai voit ulkoistaa kokonaisuuden meille. Toisin sanoen voimme hoitaa myös aineistonhallinnan puolestasi, eli saat toteutuksen täytenä palveluna.
Saat tarpeisiisi sopivan kokonaisuuden ostamalla omaksi, osamaksulla tai vuokralle. Käytämme tilanteeseesi sopivia laadukkaita infonäyttöjä, ensisijaisesti Samsungin valikoimasta tai mikäli sinulla on jo näyttöjä ei niitä tarvitse heittää menemään, vaan ne voidaan valjastaa infonäytöiksi toistimemme avulla.
Ota yhteyttä ja selvitetään millainen kokonaisuus teille sopii parhaiten. Etsimme ratkaisun tarpeeseesi vaikka sitä ei meidän valikoimastamme järjestyisikään – uskallamme suositella myös muiden toimijoiden palveluja, tärkeintä on teidän tarpeeseenne sopiva kokonaisuus!

Video- ja valokuvauspalvelut
Hyväkään markkinointi-idea ei toimi ilman laadukasta sisältöä!
Kuvauspalvelut ovat tämän vuosisadan nouseva trendi, jolloin mekin Mainosvirralla surffaamme samalla aallolla. Video – ja valokuvauksen ammattilainen kuvaa juuri teidän yrityksellenne sopivan mainosvideon tai kuvapankin. Ei haittaa, vaikka et olisi kokisi itseäsi mainoskasvoksi tai ajatus kameran edessä olemisesta kauhistuttaa. Suhtaudumme kuvauksiin ammattitaidolla rennosti ja takaammekin kuvaushetkestä vähintäänkin hauskan! Meidän kanssamme et käytä yksittäisen mainoksen kuvaamiseen lähtökohtaisesti kuin tunnin tai pari, tehokkuutemme ajankäytössä näkyy luonnollisesti myös hinnassa.

Sisällöntuotanto
Kaipaako yrityksesi sosiaalinen media uutta otetta?
Oletko miettinyt, miten sosiaalista mediaa saisi hyödynnettyä juuri sinulle sopivalla tavalla? Juuri tähän tarpeeseen olemme luoneet palvelun, jossa sosiaalisen median (Facebook, Instagram, LinkedIn) ammattilaisemme hoitavat juuri teidän yrityksen näköisen sosiaalisen median!
Yrityksen brändäys on tärkeä osa tätä päivää. Jos sinulla on ote sosiaalisen median käyttöön, mutta tarvitset ehkä varmistusta ja työkaluja toimintaan – me Mainosvirralla myös koulutamme ja vahvistamme tietämystänne brändäykseen ja sosiaalisen median käyttöön.
Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää mahdollisuuksistamme.